Mitä kuuluu?

Arki rullaa radallaan ja kohta on joulu! Kikkailulla saatiin lapsille ansaittu yhdeksän päivän loma hoitorumbalta ja minäkin pääsen pitämään pari palkatonta lomapäivää. Odotan jo ensi kesää, että päästään Rogerin kanssa viettämään yhdessä kesälomaa ensimmäistä kertaa kolmeen (?) vuoteen. Suunnitelmissa olisi kiertää autolla Viroa. Latviaa ja Liettuaa, mutta tämän toteutumiseksi tulisi kyllä auton vaihtua. Tällä hetkellä on sellainen kosla alla, että Kitteetä kauemmaksi ei uskalleta lähteä. 

Marraskuussa ei tapahtunut mitään erikoista, mitä nyt neiti täytti neljä(!) vuotta ja öhöm työsuhteeni vakinaistettiin... Mahtavaa, että vuoden 2017 suunnitelmia ei tarvitse pohtia, arvuutella tai stressata, mutta kahden pienen lapsen kanssa vanhempien kokoaikatyö on raastava yhdistelmä. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja askarteluun, hiihdon opetteluun ja yleiseen puuhasteluun lasten kanssa ja haaveilen nelipäiväisestä työviikosta. Viikottain kiroan oman kunnan pävähoitopolitiikkaa, joka ei tue osa-aikaista tai lyhennettyä työviikkoa tekevien vanhempien tarpeita. Meidän kunnassa maksetaan täyttä hoitomaksua olivat lapset sitten 15 tai 20 päivää kuukaudessa hoidossa. Jos olisin viitseliäämpi selvittäisin miten asiaa voisi kunnan hallinnossa viedä eteenpäin, mutta noh en ole. 

Kuukauden vaihteessa elämäni koki muutoksen! Minulle suuren, mutta muille yhdentekevän. Kuten jokainen 2-vuotias uhmaikäinen suhtauduin muutokseen rohkeasti, eli itkin, kiukuttelin ja poljin jalkaa ennen kuin hyväksyin tappioni ja totesin, että oikeassahan ne alan ammattilaiset ovat. Vaikka muut olivat tienneet tämän asian jo vuosia, en ollut itse valmis hyväksymään puuttellisuuttani. 

Tässä ne nyt ovat. Silmälasini. Olen vanha. 

Huomaa, että otan päivittäin selfieitä... :D Rento kuin näkkileipä.