maanantai 22. elokuuta 2016

Lähiaikojen ompelut

Viime aikoina olen ommellut lapsille hoitovaatetta syksyyn. Enemmänkin olisin halunnut tehdä, mutta arkena iltaisin en vaan jaksa raahautua sohvalta alakertaan ompelemaan vaan mieluummin lepään (koomaan) ja katson Good Wifea. Ompeluaikaa on siis viikonloppuisin lasten ollessa päiväunilla, joten mitenkään massiivista ei tällä nopeudella tuotanto ole. Oli ilahduttavaa kuitenkin huomata, että viime viikolla viidestä hoitopäivästä neljänä Kertulla oli oman äidin tuotantoa päällä. Onneksi syyskuussa taas alkaa kansalaisopiston ompelukurssi, joka motivoi ompelemaan muinakin arki-iltoina lasten ollessa nukkumassa. Roger on tilannut parit rennot vetoketju- ja puukkotaskulliset(!) collegehousut, jotka surruttelen kurssilla. Ensimmäisiä vetoketjun ompeluja odotellessa, IIK. 

Mutta kesän aikana olen Ottobren kaavoilla ja saanut aikaiseksi: 


Gissa Vem - raitatunikan (OB kevät 1/2016) kaavalla ompelin ensimmäisen sivutaskullisen tunikan. Kaavaa on muokattu paljon, etu- ja takakappaletta pidennetty yhtä pitkiksi, hihat pitkiksi, lisäsin sivutaskut ja laitoin kuminauhan pussittamaan helmaan. Alla olevan tunikan tein samalla tyylillä, mutta hihojen ja helman pidennyksen jälkeen tästä tuli vielä aika iso. Pääntien tein tällä tosi kivalla tyylillä Punatukka ja kaksi karhua blogin ohjeen mukaan.



Legginsit tein Ottobren (1/2016) koossa 98, mutta pituutta lisätty roimasti. Vielä on hakusessa täydellinen legginsikaava ripakintulle, koska nämäkin ovat turha isot, vaikka en jättänytkään saumavaroja. 


Noshin diagonaali raidasta tein samistelu pöksyt sisaruksille. Kertun housut on samalla ohjeella kuin ylemmat, mutta lisäsin saumavaroja ja nämä ovatkin enemmän pöksyt kuin legginsit. Orvon pöksyt on Tiny Path - leggins (OB 6/2013) kaavalla ja tämä on tosi kiva kaava. Noshin kangas ei ole kyllä vakuuttanut housukankaana. Kyllähän minä arvelin, että vaalea kangas ei välttämättä ole paras valinta housuihin, mutta kun tätä kangasta ei saa puhtaaksi pesemällä.