lauantai 29. marraskuuta 2014

Köyhän miehen askartelua


Tehtiin Kertun kanssa kaupunkilaismaisemaa tänne maaseudun rauhaan. Kahvinkeittimen suojana olleeseen pahviin tein mattoveitsellä ikkuna-aukot ja yhdessä maalattiin talot vesiväreillä. Tai siis mie maalasin ja Kerttu leikki pensselillä ja vesikipalla. Tällä kertaa selvittiin ilman vesivahinkoa urakasta. Sisälle laitoin kolme led-tuikkua.









keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Neiti kaksi vuotta (12 kohdan lista)

*puhuu jopa viiden sanan lauseita
*kertoo enolle, että "enon auto ämä on" eli enon auto rämä on 
*sanavarasto laajenee päivittäin (eilen oppi sanomaan "okoiili" eli krokotiili)
*opettelee pukemaan itse
*tietää värin pinkki
*rakastaa ilmapalloja ja muumeja
*opettelee kasaamaan palapelejä
*osaa laskea kuuteen (välillä kahdeksaan)
*syö monipuolisesti ja melkein kaikkea, mutta makaroni on suosikkia
*osaa neuvotella 
*on hauska persoona. (Kun minä sanoin: "Kuuleppas..." niin 80 senttiä alempaa tuli vastaus: "en kuule")
*pelkää omien sanojensa mukaan haisulia ja krokotiiliä


 Ja näin hyvin sujuvat joulukorttikuvaukset...
Hymyileminen ja kameraan katsominen ovat hölmöläisten hommia. :D


maanantai 24. marraskuuta 2014

Muumikeksit

Olen tehnyt näitä keksejä useasti eri muoteilla, kerran jopa siskokullalle joululahjaksi. Joulupäivän aamuna keksipurkin pohjalla oli vain muutama hassu keksi jäljellä. Selvästi nälkäinen tonttu oli käynyt kylässä!

Ohje on peräisin Eben Mansikkamäki blogista. Minä en laita pikkuleipiin alkuperäisessä ohjeessa ehdotettua manteliaromia. Maistuvat muutenkin. 

2 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl pehmennettyä voita tai margariinia
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria (vaniljasokeria)
6-6 1/2 vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa)
 


Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma, vanilliinisokeri ja aromi vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää 6 dl jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan. Lisää jauhoja, kunnes taikina on sopivaa. Muista, että taikina jähmettyy kylmässä ja jauhoja lisääntyy taikinaan kaulittaessa. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi. 

Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut (yön ylikin).

Kaaviloi taikina 3-5 mm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita. Paista pikkuleipiä 4-6-7 minuuttia (koosta riippuen) 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla. Taikinasta tulee noin 65 keskikokoista piparia.


torstai 20. marraskuuta 2014

Hitaasti lämpiävä

Kun ukki toi sen mukanaan:


Voi vittu.
Se narisee. Rogerin mukaan jokainen narahdus on tuttu, mutta millä tavalla se on muka hyvä? 
Väärän värinen, kellertävä. Olisi edes valkoinen tai musta.
Vaarallinenhan se ainakin on. Uskallankohan jättää lapset sen kanssa ilman vahtimista. 
Vähän tuollainen nuhjuisen oloinen, paljonkohan uudistaminen maksaisi? Varmaan miljoonan ja vähän päälle. Eikös noita muualtakin saisi. Sellaisia kauniita ja vaivattomia.
Ei sovi minun suunnitelmiin, olin ajatellut jotain ihan muuta.
On vielä vanhanaikainenkin. Tekeekö tuolla nyt mitään...



Parin päivän päästä:


Sehän liikkuu mukavasti. 
Tulee toimeen ruokapöydän kanssa, molemmat ovat sellaisia keltaisen sorttisia. 
Noh onhan se ihan kauniin muotoinen ja erilainen kuin muut näkemäni. 
Ei se alunperin ole tullut ukille tietämättä, tilattu jostain on. Mittatilaustyötä siis.
Raukka näyttää yksinäiseltä, tarvitsee viltin kaveriksi. Tai lampaan taljan. Millä tavalla viltin saisi siihen nätisti, että pysyisikin ja lämmittäisi mukavasti.
Perinteet kunniaan, onko kaiken pakko olla IKEASTA. 
Hmm vauva tykkää.
Kyllä minä taidan lämmetä tälle. Kehtaankohan myöntää motkotuksen jälkeen...

Ja niin meille tuli kiikkutuoli. 

tiistai 18. marraskuuta 2014

2-vuotiaan neidin juhlahumua

Kertun toisia syntymäpäiviä juhlittiin viikonloppuna. Nyt pääsen keskittymään täysillä jouluvalmisteluihin. Aiheutan Rogerille henkisen puolen ongelmia (= suuren vitutuksen) kuuntelemalla Suvi Teräsniskan Hei Mummo kappaletta 50 kertaa putkeen. Onneksi miehen voi lepytellä muutamalla joulutortulla. Tie miehen sydämmeen ja niin pois päin... 

Mutta siis ne syntymäpäivät. Kuvia tuli taas otettua harmillisen vähän. Muuta ohjelmaa ei ollut kuin heppa-ajelua. Lapset kyllä taisivat tykätä, ainakin palaute oli ollut hyvin positiivista. :D Kerttu sai ihania hyödyllisiä lahjoja esim. vaatteita, dubloja ja lasten peiton ja tyynyn. 


Kummitädiltä Kerttu sai muumimuotit.
Äiti tykkää.

Tarjoilua suunnitellessa otin huomioon Kertun iän ja suosikkiherkut. Sipsiä ja limppaa meillä ei ollut, koska Kerttu ei ole maistellut moisia herkkuja kuin pari kertaa. Popcornista tuli uusi lempiherkku. Kakuista ei ole kuvia, kun unohdin ne juhlahumussa kuvata. Kermakakun päällä oli Prismasta ostettu kakkukuva muumipeikosta & niiskuneidistä ja sisällä taivaallisen hyvä Kinuskikissan kinuski-vadelmatäyte. Valkosuklaahyydykekakun päällä oli mustaherukoita ja hedelmäkiille.

Tarjolla oli:

pähkinöitä
rusinoita
klementiinejä
kurkkutikkuja
namuja 
popcornia

kinkkusarvia 
pikkupitsoja
nakkipiiloja

"haisuli"mokkapalaa
valkosuklaahyydykekakkua
täytekakkua

kahvi, muumitee & mehu 





torstai 13. marraskuuta 2014

Pari kuvaa koristeluista

Kertun syntymäpäiviä juhlitaan viikonloppuna. Olen jo aloittanut koristelun, koska se on kivaa kivaa kivaa. Vuorokaudessa ei vaan tunnit riitä, kun pitäisi siivota, leipoa ja vaihtaa tuhat vaippaa. Nukkuminenkin olisi mukavaa vaihtelua aikataulussa. Tosin ketä saan syyttää, kun pitää tehdä kaikki itse eikä kaupasta ostaminen ole vaihtoehto. Hmm luultavasti Rogeria, varmasti on sen ihanan miehen vika, että vaimonsa on päästänsä sekaisin (no nyt mä sen kekkasin, mä taidan olla pikkasen sekasin -juju)! :D 

Hmm jotenkin näistä kuvista ei oikein muumiteema välity... 

 

Kukat vaihtuvat virkeämpiin.


Kurkistus neidin huoneeseen.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Mansikkakinuskihyydykekakku

Tämä kakku on sovellus kahdesta Kinuskikissan ohjeesta. Tulihan tuo syötyä, mutta yllättäen kinuski ei maistunut kakussa (tarpeeksi). Hyvää oli ja kehittely jatkukoon. 

Pohja: 
200 g kaurakeksejä
50 g margariinia

Täyte: 
6 liivatelehteä
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g valkosuklaalimerahkaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
3,5 dl mansikkasosetta (n. 350 g mansikoita)

Päällinen:
2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1,5 dl fariinisokeria


Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murusta kaurakeksit. Sulata margariini ja lisää keksinmurut. Painele seos vuoan pohjalle. 

Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike. Lisää joukkoon rahka, vaniljasokeri ja sokeri. 

Soseuta mansikat. Laita n. 1. dl soseesta kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste ja lisää kuumaan soseeseen. Kiehauta tarvittaessa uudestaan, jotta liivatteet sulavat. Yhdistä liivateseos muun mansikkasoseen kanssa ja sekoita sitten täytevaahtoon. 

Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia. 


Laita päällisosan liivatelehdet likomaan. 

Mittaa kattilaan kuohukerma ja fariinisokeri. Kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi välillä sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna jähmettyä. 

Koristele halutessasi sulatetulla suklaalla.



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäiväkortit




Kortin pohjana on kertakäyttölautanen. 
Pää & häntä on niitattu kehoon kiinni.
Ensin Kerttu maalasi sormiväreillä.
 Seuraavana päivänä neiti liimaili turkin "karvat". 
Idean sain käsityömessuilta. 


Tämän kortin Kerttu taiteili avoimessa päiväkodissa.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Mitä neidille luetaan? (top5)

Meillä luetaan vähintään kaksi satua päivässä, aina ennen päivä- ja iltaunia. Lukutuokio on rauhoittumishetki, jossa voidaan samalla kartuttaa sanavarastoa ja harjoitella laskemista ja värejä. Kirjastossa tulee pyörähdettyä pari kertaa kuukaudessa, jolloin mukaan tarttuu parikymmentä kirjaa. Kertulla on taipumusta heittää kylässä kävijöitä kirjalla, kavuta syliin ja hymyillen odottaa, että lukeminen alkaa.


1. Puppe

 (Eric Hill)



Ollut Kertun suosikki yksivuotiaasta asti. Kirjastosta lainatut Puppe-kirjat säilytetään lipaston päällä, etteivät luukut mystisesti irtoaisi. Puppe ja pääsiäispupu on luettu valehtelematta ainakin 30 kertaa. Siirsin iltasadun lukemisen hetkeksi Rogerin vastuulle, kun pupu ja kadonneet munat alkoivat ärsyttää (KOVASTI).


2. Possupallero -sarja

 (Mick Inkpen)



Tästä on tullut meidän uusi suosikki. Ihana rauhallinen kuvitus ja teksti ei ala heti toisella lukukerralla kyllästyttämään.


3. Muumikirjat 

(Tove Jansson)



Muumikirjoja on useammalta tekijältä ja kaikki kelpaa. Äidistä osassa kirjoista on turhan synkkä väritys (ei nää hämärässä lukea).


 4. Miina & Manu 

(Teutori)



Iloiset värikkäät kuvat ja opettavaista tekstiä. Lukiessa voi fiilistellä omaa lapsuuttaan.


 5. Mauri Kunnaksen tuotanto

 


Vielä ehkä enemmän äidin suosikki, mutta kyllä Kerttukin tykkää pongailla Herra Hakkaraista ja katsella runsasta kuvitusta. Ajattelin lapsille kerätä näitä kirjoja, varmasti kestävät aikaa.

Lukuvinkkejä otetaan aina vastaan!