tiistai 31. toukokuuta 2016

Kotimaista - Janita kengät

Veljen valmistujaiset olivat tulossa ja hirveä vaate- ja kenkäkriiseily iski juhlia odotellessa. Nämä ihanan kauniit kengät löysin viimein Prismasta, mutta sopivaa mekkoa mietin juhliin vielä kaksi tuntia ennen kemujen alkamista.

Ihan miun näköiset kengät ja käy kaikkiin mekkoihini. Pilkut on vaan pop! Kivasti korkoa ja käy myös työvaatteiden kanssa. Näillä porskutellaan menemään tulevan kesän kahdet häät.

100 euroa tuntui aluksi isolta summalta laittaa yksiin kenkiin (kalliita kenkiä omistava tätini voi hieman yskähdellen naureskella tälle), mutta päätin kohdella näitä kenkiä paremmin kuin Rogeria ja toivoa, että säilyvät vuosia kunnossa. Minulla on ollut aiemmin tapana tunkea kaikki kengät kenkälaatikkoon ja toivoa, että säilyvät ehjinä rutistuksessa. Nämä rakkaat pääsivät toistaiseksi esille makuuhuoneen lipaston päälle odottamaan lopullista turvallista sijoituspaikkaa.

Kengät ovat siis Janita-merkkiset ja tehty Seinäjoella. Muutama muukin kivan näköinen jalkine löytyy yhtiön tuotannosta. Täytyy kyllä todeta, että yrityksen nettisivuilla tuoksahti kasarihenki ja minkäänlaisesta mielikuvamainonnasta ei ollut tietoakaan. Kauniita tuotteita, mutta panostus nettisivuihin puuttui täysin. Yllättyin, että kuomien lisäksi vielä löytyy kotimaista kenkätuotantoa.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

18 X

Tämmöiset jatkojutut on kivoja, kun ei ole mitään oikeaa sanottavaa eli aika usein minun tapauksessani.



Pieni mies, joka rakastaa ukin traktoreita.



En ymmärrä... aika montaa asiaa ihmisten käyttäytymisestä ompeluohjeisiin. Hetki sitten en ymmärtänyt miten saan kuvat siirrettyä Pilvilinnasta tietokoneelle. Ja vikahan oli tietenkin järjestelmässä eikä käyttäjässä...

Seuraavaksi ajattelin.. syödä vähän grillisipsejä. Siivotakin vois, ehkä.

Viime aikoina.. olen tuntenut syyllisyyttä, kun lapset ovat reagoineet yllättävän voimakkaasti töihin paluuseeni. Toivottavasti kohta arki tasaantuu.

En osaa päättää... söisinkö sittenkään sipsejä.

Muistan ikuisesti.... sen pyörän kaatumisen ja räminän talvisena yönä, kun suutelimme ensimmäisen kerran suvantosillan kupeessa.

Päivän paras juttu... grillaaminen illalla; hampurilaista, sipsuu, makkaraa.

Noloa myöntää, mutta... lauloin viime viikonloppuna karaoketa. Ja en siis osaa yhtään laulaa. 

Viikko sitten... kärsin elämäni pahimman krapulan. Never again! Ymmärsin viimein miksi eräs helsinkiläis misu ei ole ottanut tipan tippaa viimeiseen kahteen vuoteen darran pelossa...

Kaikista pahinta on... lukea lapsiin kohdistuvista rikoksista.

Salainen taitoni on... se, että miulla ei ole taitoja. En osaa viheltää enkä napsuttaa sormia, mutta kielen sentään saan rullalle (sarjassamme hyödyllisiä taitoja). 

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... lottovoitto!

Minulla on pakkomielle... seurata viiksieni kasvua. Sipsejä en edes mainitse...

Söin tänään... no niitä sipsejä! Ja mahtavaa lihapullapataa.

Ärsyttävintä on... sukulaiset. No ne on myös elämän suola (ja sipsit).

Tekisi mieli... mainitsinko jo ne sipsit?

Minusta on söpöä... katsella kun serkukset touhuilevat keskenään. Töllöntöitä odotellessa.

Hävetti... julkaista tämä. Ei varmaan tarvitse perustella.

Olenko ainoa, jonka mielestä... lidlin grillisipsit ovat parhaita! No en ole, koska siskokulta on samaa mieltä. 

Kiitos ja anteeksi. En voi edes perustella näitä vastauksia, että helle on sekoittanut pään, koska en ole käynyt tänään vielä ulkona. :D


Lapset kävivät tällä viikolla ensimmäistä kertaa Botaniassa mummon kanssa.


lauantai 14. toukokuuta 2016

Kahdestaan: Momotaro - Legend of the Peach Brought Boy

Uusi arki alkaa lähiaikoina ja suunnanmuutos jännittää niin paljon, etten nukutuksi saa! Melkein kahden vuoden kotona möhötyksen jälkeen paluu työelämään hermostuttaa. Kävin minä viime kesänä tekemässä viikonloppuisin ravintola-alan hommia, mutta eihän se nyt ole yhtään sama asia. Pääkasvatusvastuu siirtyy Rogerille kesäksi ja minulle tulee ikävä perheruljanssin pyörittämistä ja niitä pieniä rauhallisia hetkiä muksujen kanssa. Tosin viime aikoina lasten tappelemista ja kiukuttelua kuunnellessa mietin, että enää hetki ja pääsen töihin... 

Viime viikolla meillä oli Rogerin kanssa harvinaista herkkua tarjolla, nimittäin treffi-ilta. Kävimme katsomassa Joensuun ylioppilasteatterin esityksen Momotaro. Sen jälkeen muisteltiin villejä teinivuosia piknikin muodossa puistossa ja loppuillasta päädyimme joraamaan Ilonaan. Huikean hauska ilta ja oli mahtavaa "bilettää" vanhojen sällien kanssa, vaikka tunsinkin itseni ikälopuksi baarilattian humussa. 



Mutta näytelmästä. Momotaro on fantasiaseikkailu, huumorilla maustettu sanaton näytelmä, jossa on vauhdikkaita taistelukohtauksia. Näytelmä perustuu löyhästi japanilaiseen kansantaruun ja se kertoo persikan sisältä löytyneestä pojasta, josta kasvaa sankari ja joka haastaa valtakuntaa hallitsevan demonin.



Minun on vaikea arvostella näytelmää puolueettomasti, koska esityksessä esiintyi perheenjäsen, mutta jos tykkäät animesta ja kung fu -elokuvista, suosittelen lämpimästi. Näyttelijät ovat tehneet huimasti töitä hioakseen taistelukohtaukset huippuunsa. Koska näytelmässä ei ollut puhetta, tuntui, että esityksestä puuttuivat hienovaraiset vihjeet ja eleet. Tämäkin tosin saattaa johtua siitä, että kokematon näytelmien katsoja on tottunut elokuvaviihteen pieniin vihjeisiin. Alussa ajattelin, että onpa synkkä näytelmä, mutta sitten mukaan tuli huumoria. Apinakuningas Hanuman oli mahtavan reteä hahmo, mutta sydämmeni sulatti pieni Momotaro, joka oli lavalla valloittavan suloinen. 

Jos kiinnostuit, niin näytelmän viimeinen esitys on 20.5. klo 18.30 Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja liput maksavat maksimissaan 9 euroa.