Mitä kuuluu?

Arki rullaa radallaan ja kohta on joulu! Kikkailulla saatiin lapsille ansaittu yhdeksän päivän loma hoitorumbalta ja minäkin pääsen pitämään pari palkatonta lomapäivää. Odotan jo ensi kesää, että päästään Rogerin kanssa viettämään yhdessä kesälomaa ensimmäistä kertaa kolmeen (?) vuoteen. Suunnitelmissa olisi kiertää autolla Viroa. Latviaa ja Liettuaa, mutta tämän toteutumiseksi tulisi kyllä auton vaihtua. Tällä hetkellä on sellainen kosla alla, että Kitteetä kauemmaksi ei uskalleta lähteä. 

Marraskuussa ei tapahtunut mitään erikoista, mitä nyt neiti täytti neljä(!) vuotta ja öhöm työsuhteeni vakinaistettiin... Mahtavaa, että vuoden 2017 suunnitelmia ei tarvitse pohtia, arvuutella tai stressata, mutta kahden pienen lapsen kanssa vanhempien kokoaikatyö on raastava yhdistelmä. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja askarteluun, hiihdon opetteluun ja yleiseen puuhasteluun lasten kanssa ja haaveilen nelipäiväisestä työviikosta. Viikottain kiroan oman kunnan pävähoitopolitiikkaa, joka ei tue osa-aikaista tai lyhennettyä työviikkoa tekevien vanhempien tarpeita. Meidän kunnassa maksetaan täyttä hoitomaksua olivat lapset sitten 15 tai 20 päivää kuukaudessa hoidossa. Jos olisin viitseliäämpi selvittäisin miten asiaa voisi kunnan hallinnossa viedä eteenpäin, mutta noh en ole. 

Kuukauden vaihteessa elämäni koki muutoksen! Minulle suuren, mutta muille yhdentekevän. Kuten jokainen 2-vuotias uhmaikäinen suhtauduin muutokseen rohkeasti, eli itkin, kiukuttelin ja poljin jalkaa ennen kuin hyväksyin tappioni ja totesin, että oikeassahan ne alan ammattilaiset ovat. Vaikka muut olivat tienneet tämän asian jo vuosia, en ollut itse valmis hyväksymään puuttellisuuttani. 

Tässä ne nyt ovat. Silmälasini. Olen vanha. 

Huomaa, että otan päivittäin selfieitä... :D Rento kuin näkkileipä.

Kuukauden kirja: Kenenkään ei pitänyt tietää

Pongasin Renee Knightin kirjoittaman Ei kenenkään pitänyt tietää -kirjan Kodin Kuvalehden suosituksista. Silmäilen lehdistä kirjasuosituksia ja merkitsen ne puhelimen muistioon. Sopivan hetken tullessa varaan kirjastosta ja saan tekstiviestin, kun kirjat ovat noudettavissa. Näppärä tapa tutustua uusiin kirjoihin ilman epämääräistä vaeltelua isossa kirjastossa, vaikka sekin on ihanaa ajan salliessa. Ja onneksi nykyisin kirjastosta lainaaminen on ilmaista entisen kahden euron maksun sijaan.

Ei kenenkään pitänyt tietää on englantilaisen Knightin esikoisromaani. Aikaisemmin Knight on kirjoittanut elokuvakäsikirjoituksia ja ohjannut taidedokumentteja BBC:lle.

Kirja kertoo Catherine Ravenscroftista, joka alkaa lukea yöpöydälle ilmestynyttä salaperäistä kirjaa. Pian hän huomaa, että romaani paljastaa yksityiskohtaisesti Catherinen elämän kammottavimman salaisuuden. Pahinta on, että hänen salaisuutensa tiesi ainoastaan yksi henkilö ja tuo henkilö on kuollut. Erinäisten käänteiden jälkeen kirja myös ilmestyy hänen poikansa luettavaksi ja alkaa tapahtumasarja, joka muuttaa Catherinen elämän. 

Luin kirjan kahdessa päivässä ja se oli nopeatempoinen ja yllättävä. En ihmettelisi, jos kirjaan perustuva elokuva ilmestyisi teattereihin. Paria viimeistä käännettä en kirjasta ymmärtänyt ja kun sain sen luettua loppuun huokaisin: "Miksi?".  Mutta jos tykästyit Gillian Flynin Kilttiin tyttöön, on tämä kirja sinulle.

Kasvispiirakka

Tätä herkullista kasvispiirakkaa olemme parina viikonloppuna syöneet lounaaksi. Parmesaani + valkosipuli + ranskankerma takaavat vannoutuneemmallekin lihansyöjälle makua. Ensimmäistä kertaa teimme tätä yhdessä koko perhe ja Kerttukin näppärästi pilkkoi kesäkurpitsaa pieneksi voiveitsellä. Ohje on alunperin Soppa365 sivustolta. 

Pohja: 
150g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 dl kylmää vettä 


Kuutioi kylmä voi kulhoon. Lisää jauhot ja suola. Nypi aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita aineet nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä vaivaa, jotta taikina pysyy mureana. Voit valmistaa taikinan myös monitoimikoneen leikkuuterällä sekoittamalla.

Voitele piirakkavuoka kananmunalla ja taputtele taikina piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Nosta piirakka jähmettymään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. 

Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

 
Ranskankermatäyte:  
1 valkosipulinkynsi
75g parmesaania
200g ranskankermaa
2 munaa
1/2 tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria 

Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Raasta juusto. Sekoita kaikki ranskankermatäytteen aineet keskenään.

Kasvikset:
1/2-1 kesäkurpitsa
1/2 punasipuli 
6 kirsikkatomaattia 

 Huuhdo kesäkurpitsa ja viipaloi. Kuori ja viipaloi sipuli. Puolita kirsikkatomaatit.

 Lusikoi ranskankermatäyte esipaistetulle pohjalle. Asettele pinnalle kesäkurpitsaa, sipulia ja tomaatteja.

Paista piirakkaa uunin keskitasossa vielä 25 minuuttia.

Ensi kesän vierailuvinkki: Outokummun vanha kaivos

Alkukesästä tuulisena, mutta aurinkoisena päivänä kävimme porukalla tutustumassa Outokummun kaivosalueeseen ja lasten kaivokseen. Lasten kaivos on suljettu talven ajan, mutta ajattelin vinkata vielä paikasta, jos joku on jo aloittanut ensi kesän lomasuunnitelmien tekemisen. Oli mukava huomata, että pohjois-Karjalastakin löytyy koko perheelle päiväksi mielenkiintoista tekemistä huvipuistojen puutteesta huolimatta. 

Kaivoalue kiinnosti aikuisia (eli Rogeria) ja lasten kaivos oli ihana leikkialue, johon olisi saanut kulutettua enemmänkin aikaa. Kaivosalueella seurattiin punaista  lankaa  viivaa ja Rogerin selvittäessä miten kaivos on aikoinana toiminut, minä kiitin onneani, että Roger oli mukana auttamassa matkarattaiden kanssa portaissa. Portaita nimittäin oli mukavasti, enkä ainakaan huomannut, että rattaiden tai pyörätuolin kanssa olisi joka paikasta päässyt eteenpäin sutjakasti. Oli jännää päästä kävelemään aidossa kaivostunnelissa ja erään tornin huipulla odotti yksi kesän komeimmista maisemista. Samalla lipulla olisi ollut myös mahdollista vierailla kaivosmuseossa, mutta lapsilla alkoi väsy painaa ja jätettiin se ensi kesää odottamaan. 

Lasten kaivos alueelta (jonne voi ostaa lippuja myös erikseen) löytyy muun muassa labyrinttia, hiekankuljetinta, jättimäinen leikkiteline, polkuautoja, trampoliini, köysirata ja karuselli. Kertun suosikki oli köysirata ja aloinkin jo miettimään miten vaikea moinen olisi saada tehtyä omalle pihalle. Kaivosalueen näyttelyssä neiti ihaili kauniita kiviä ensin äidin ja sitten vielä uudestaan isin ja enon kanssa. 

Ensi kesän seikkailuja odotellessa.

2-vuotiaan haastattelu

Onneksi juhlittiin Orvon synttäreitä jo muutama viikko sitten, koska nyt syntymäpäivänä pääsin hakemaan herran kesken päivän pois hoidosta, kun juuri syöty lounas oli tullut takaisin pitkin pöytiä. Varsinaista syntymäpäivää on siis juhlittu pillimehuja juoden ja ryhmä Hauta katsoessa ja lahjakin on vielä kaupassa. Söpöt 2-vuotisvalokuvat odottavat kaunista lämmintä syksyistä säätä ja hyväntuulisia lapsia. Eli kokeillaanko onnia ensi syksynä? 

Päivällispöydässä sairastamisen keskellä ehdin kuitenkin haastatella päivänsankaria merkkipaalun saavuttamisesta ja tässä ovat vastaukset:

Monta vuotta olet? 

- kaks vuotta olen -

Mistä tykkäät?

- kakusta tykkään -

Mikä on siun lempi tv-ohjelma?

- en tiiä -

Kuka on kingi?

- äiti -

Kuka on siun paras kaveri?

- Ukki vaamaan. Ukki miun palas kaveli on. -

Ketä kuuluu siun perheeseen?

- kakka -

Kuva viime vuodelta.

 

Viikon naurut 13

En tiedä teistä, mutta meillä pienet mussukat huutelevat iltaisin sängyssä kaikenlaista. Milloin pitää etsiä sitä hiton ponilaukkua, toisinaan vaaditaan vettä, mutta useimpina iltoina ainakin silitystä on saatava. 

Eräänä iltana Kerttu huuteli sängystä: 

"Äiti, en halua montaa kertaa sanoa, tule nyt! Äiti tule nyt sieltä senkin kalsarihousu!" 

Jännä, että se sängyssä nukahtaminen on välillä niin hankalaa, mutta joskus uni tulee mitä omituisimmissa paikoissa: 

"Yhteinen ateria on tärkeä monesta syystä.

Ruokapöydässä on mahdollisuus kuunnella toisia perheenjäseniä,

 osoittaa välittämistä ja kokea yhteisyyttä."

- Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma. - 

Lähiaikojen ompelut

Viime aikoina olen ommellut lapsille hoitovaatetta syksyyn. Enemmänkin olisin halunnut tehdä, mutta arkena iltaisin en vaan jaksa raahautua sohvalta alakertaan ompelemaan vaan mieluummin lepään (koomaan) ja katson Good Wifea. Ompeluaikaa on siis viikonloppuisin lasten ollessa päiväunilla, joten mitenkään massiivista ei tällä nopeudella tuotanto ole. Oli ilahduttavaa kuitenkin huomata, että viime viikolla viidestä hoitopäivästä neljänä Kertulla oli oman äidin tuotantoa päällä. Onneksi syyskuussa taas alkaa kansalaisopiston ompelukurssi, joka motivoi ompelemaan muinakin arki-iltoina lasten ollessa nukkumassa. Roger on tilannut parit rennot vetoketju- ja puukkotaskulliset(!) collegehousut, jotka surruttelen kurssilla. Ensimmäisiä vetoketjun ompeluja odotellessa, IIK. 

Mutta kesän aikana olen Ottobren kaavoilla ja saanut aikaiseksi: 

Gissa Vem - raitatunikan (OB kevät 1/2016) kaavalla ompelin ensimmäisen sivutaskullisen tunikan. Kaavaa on muokattu paljon, etu- ja takakappaletta pidennetty yhtä pitkiksi, hihat pitkiksi, lisäsin sivutaskut ja laitoin kuminauhan pussittamaan helmaan. Alla olevan tunikan tein samalla tyylillä, mutta hihojen ja helman pidennyksen jälkeen tästä tuli vielä aika iso. Pääntien tein tällä tosi kivalla tyylillä Punatukka ja kaksi karhua blogin ohjeen mukaan.

Legginsit tein Ottobren (1/2016) koossa 98, mutta pituutta lisätty roimasti. Vielä on hakusessa täydellinen legginsikaava ripakintulle, koska nämäkin ovat turha isot, vaikka en jättänytkään saumavaroja. 

Noshin diagonaali raidasta tein samistelu pöksyt sisaruksille. Kertun housut on samalla ohjeella kuin ylemmat, mutta lisäsin saumavaroja ja nämä ovatkin enemmän pöksyt kuin legginsit. Orvon pöksyt on Tiny Path - leggins (OB 6/2013) kaavalla ja tämä on tosi kiva kaava. Noshin kangas ei ole kyllä vakuuttanut housukankaana. Kyllähän minä arvelin, että vaalea kangas ei välttämättä ole paras valinta housuihin, mutta kun tätä kangasta ei saa puhtaaksi pesemällä.

Vihaan ponilaukkua

Ponilaukku on Kertulle rakkain lelu

Laukku jos katoaa nouse melu

Iltaisin ponia etsitään kaapin alta ja päältä

Löydätkö ponilaukkua mistään täältä?

Uni ei tule, jos ei löydy laukkua rakasta.

Ponia etsitään takasta ja joka nurkasta

mutta ei sitä löydy edes vaatekorista.

Äitiä vituttaa ponia iltaisin etsiä.

Tähän täytyy joku ratkaisu keksiä.

Ilta on äidin omaa aikaa,

saa olla hiljaa ja sohvalla makoilu alkaa.

Ovela äiti ratkaisua pohti.

Maanantaina on suunta kappahalia kohti.

Nyt kaksi uutta ponilaukkua hommataan

ja kädet ristissä toivotaan,

että laukut pysyvät mukana,

eikä rakas neiti ehdi niitä hukata.

Yksi uusi laukku pääsee hoitoon mukaan.

Eikä äiti ala pillittää, sen lupaan,

kun kerta neidillä on hoidossa ponilaukku mukana.

Uudessa arjessa mukana ja tukena,

on hyvä olla ponilaukku mukana.

En olisi uskonut.

Roger, muksut ja mummo lähtivät sukuloimaan Länsi-Suomeen. Mielessäni olin jo toista viikkoa hehkutellut miten vapaailtoina syön karkkia, nautin elämästä, teen pitkiä pyörälenkkejä, pakastan marjoja, katson vikingsien neljännen tuotantokauden ja ompelen muksuille pöksyjä hoitouraa varten. Eilen se sitten iski. Hirmuinen ikävä ennen kuin reissu edes oli alkanut. Tänään hiljainen talo ja tekemättömät kotityöt saavat mielen levottamaksi ja yritän hillitä itseäni, etten tykitä Rogerin puhelinta täyteen what`s up - viesteillä. Rakastan yksinoloa, mutta nähtävästi enää vain parin tunnin kerta annoksina. Missä oot siskokulta? Tarvitsen halittavaa. 

Kuva Outokummun vanhalta kaivokselta ja ei muuten liity mitenkään aiheeseen.

 

3 kuvaa juhannuksesta

Kesäyö

Juhannusta vietettiin perinteisesti mökillä. Hetken kaiholla mietin aikoja ennen lapsia, jolloin mökkeily oli sulkapallon pelaamista ja irtokarkkien syöntiä. Tällä hetkellä mökkeily on enemmän stressaavaa huolehtimista kuin rentoutumista ja auringosta nauttimista. Mökki on pieni paikka, pienen järven rannalla, jonka molempia sivuja reunustaa syvähköt ojat ja mökin takana kulkee autotie. Vaaranpaikkoja siis riittää, joten 1,5-vuotiasta ei saa päästää silmistä hetkeksikään. Kai tämäkin on näitä asennoitumiskysymyksiä, mutta kahden yön ja yhden pienen etsintäoperaation jälkeen asennoiduin niin, että kotiin on päästävä. Kotimatkalla koukattiin siskokullan työpaikalla syömässä ja illalla vielä grillattiin perheen kesken ammujen pällistellessä vieressä.

Poikien tekemä kokko - ei edes kaatunut niin kuin aiempina vuosina!

Rogeri toi kalareissulta tuliaisia.

Kirjoja kesään

Suomalaisessa kirjakaupassa on alkanut kesäalet; 3 pokkaria viidellä eurolla. Tarjolla on kirjallisuutta Tuija Lehtiseltä, Reijo Mäeltä, Marian Keyesiltä, Diana Gabaldonilta, Juha Wuoriselta ja Anna-Leena Härköseltä. Näin muutaman esimerkin mainitakseni. Pokkari on helppo napata mökille ja lomareissulle mukaan ja useampana kesänä näitä onkin tullut ostettua. Tämän kesän sadepäiviä varten ostin: 

Hyvän mielen vaatekaappi - Rinna Saramäki

Töihin paluun johdosta olen uusinut vaatekaappiani rankalla kädellä. Olen yrittänyt ostaa laadukkaita, ajattomia, siistejä vaatteita töihin ja vapaa-ajalle. Kotona rikkaruohoja kitkiessä käytän edelleen niitä reikäisiä legginsejä reikäisten tissimekkojen kanssa, mutta ihmisten ilmoilla haluaisin näyttää muultakin kuin pienten lasten landepaukku äidiltä. Kirja lupaa antaa vastauksia mistä tuntee laadukkaan vaatteen ja pärjääkö 33 vaatteella kolme kuukautta.

Piiraan maku makea - Alan Bradley

Tämän kirjan ostin kirjakaupan myyjän suosituksesta. Kuulemma todella koukuttavan kirjasarjan ensimmäinen osa ja loistava valinta dekkareista pitävälle. Kirjassa 11-vuotias tyttö ratkoo arvoituksia Englannin maaseudulla. Kirjaa on jo käännetty 30 kielelle ja elokuvaoikeudet on myyty, joten näillä perusteilla ei voi olla huono valinta. Vai voiko?

Surunpotku - Leena Lehtolainen  

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjasarja on ollut lukiosta asti yksi suosikeistani. En ole nyt muutamaan vuoteen Lehtolaisen kirjoja lukenut, mutta tämä vaikutti niin mielenkiintoiselta, että pakko oli napata ostoskoriin. Lehtolaisen Hilja Ilveskero -kirjoja en ole saanut luettua loppuun, mutta uskon, että Maria Kallio on vanha hyvä valinta. Maria Kallio on kuitenkin Pohjois-Karjalasta kotoisin ja Joensuu ja Outokumpu mainitaan parissakin kirjassa. Tutuista paikoista on aina mukava lukea. 

Vaikka lomaa miulla ei olekaan niin toivottavasti on sen verran aikaa, että kerkeän tarttua näihin kirjoihin. 

Lasten kanssa: Vesikioskilla

Viime viikon perjantaina suunnistin töiden jälkeen torille moikkaamaan muksuja ja miestä. Syötiin iltaruoka nappaamalla kojuista vietnamilaista ja kreikkalaista sapuskaa ja jälkiruuaksi suunnistettiin torin laidalle Vesikioskiin ensimmäistä kertaa. Viime kesänä avattu kioski muistuttaa ulkonäöltään 1900-luvun alun koristeellisia vesikioskeja. Paikka on tullut tutuksi vohveleiden ja köyhien ritareiden risteytyksistä: pullavohveleista. Pitihän sitä paikallista kuuluisuutta päästä maistamaan, eikä se pettymys ollut. Pullavohveliin sai valita muutaman lisukkeen ja me otettiin vanilja-valkosuklaajäätelöä, tuoreita mansikoita ja kinuskikastiketta. Iso annos, josta riitti meille neljälle maistelemista. Lapset otettiin paikassa ihanasti huomioon ja annosta odotellessa lapset värittivät kiviä. Kyllä, kiviä! Hauska idea. :D

Ihanaa, että Joensuun katukuvaan on tullut uusia kahviloita ja kojuja. Ensi viikonloppuna toria ja kävelykatua koristaakin 250 kansainvälisen kauppiaan ryhmä, kun kansainväliset suurmarkkinat saapuvat torstaina Joensuuhun. Erilaiset juustot ainakin kaventavat meikäläisen ohutta lompakkoa, en kyllä edes tiedä mitä kaikkea herkkua siellä on tarjolla. NAM NAM.

Rogerin jääkahvi mikälie systeemi.

Kotimaista - Janita kengät

Veljen valmistujaiset olivat tulossa ja hirveä vaate- ja kenkäkriiseily iski juhlia odotellessa. Nämä ihanan kauniit kengät löysin viimein Prismasta, mutta sopivaa mekkoa mietin juhliin vielä kaksi tuntia ennen kemujen alkamista.

Ihan miun näköiset kengät ja käy kaikkiin mekkoihini. Pilkut on vaan pop! Kivasti korkoa ja käy myös työvaatteiden kanssa. Näillä porskutellaan menemään tulevan kesän kahdet häät.

100 euroa tuntui aluksi isolta summalta laittaa yksiin kenkiin (kalliita kenkiä omistava tätini voi hieman yskähdellen naureskella tälle), mutta päätin kohdella näitä kenkiä paremmin kuin Rogeria ja toivoa, että säilyvät vuosia kunnossa. Minulla on ollut aiemmin tapana tunkea kaikki kengät kenkälaatikkoon ja toivoa, että säilyvät ehjinä rutistuksessa. Nämä rakkaat pääsivät toistaiseksi esille makuuhuoneen lipaston päälle odottamaan lopullista turvallista sijoituspaikkaa.

Kengät ovat siis Janita-merkkiset ja tehty Seinäjoella. Muutama muukin kivan näköinen jalkine löytyy yhtiön tuotannosta. Täytyy kyllä todeta, että yrityksen nettisivuilla tuoksahti kasarihenki ja minkäänlaisesta mielikuvamainonnasta ei ollut tietoakaan. Kauniita tuotteita, mutta panostus nettisivuihin puuttui täysin. Yllättyin, että kuomien lisäksi vielä löytyy kotimaista kenkätuotantoa.

18 X

Tämmöiset jatkojutut on kivoja, kun ei ole mitään oikeaa sanottavaa eli aika usein minun tapauksessani.

Pieni mies, joka rakastaa ukin traktoreita.

En ymmärrä... aika montaa asiaa ihmisten käyttäytymisestä ompeluohjeisiin. Hetki sitten en ymmärtänyt miten saan kuvat siirrettyä Pilvilinnasta tietokoneelle. Ja vikahan oli tietenkin järjestelmässä eikä käyttäjässä...

Seuraavaksi ajattelin.. syödä vähän grillisipsejä. Siivotakin vois, ehkä.

Viime aikoina.. olen tuntenut syyllisyyttä, kun lapset ovat reagoineet yllättävän voimakkaasti töihin paluuseeni. Toivottavasti kohta arki tasaantuu.

En osaa päättää... söisinkö sittenkään sipsejä.

Muistan ikuisesti.... sen pyörän kaatumisen ja räminän talvisena yönä, kun suutelimme ensimmäisen kerran suvantosillan kupeessa.

Päivän paras juttu... grillaaminen illalla; hampurilaista, sipsuu, makkaraa.

Noloa myöntää, mutta... lauloin viime viikonloppuna karaoketa. Ja en siis osaa yhtään laulaa. 

Viikko sitten... kärsin elämäni pahimman krapulan. Never again! Ymmärsin viimein miksi eräs helsinkiläis misu ei ole ottanut tipan tippaa viimeiseen kahteen vuoteen darran pelossa...

Kaikista pahinta on... lukea lapsiin kohdistuvista rikoksista.

Salainen taitoni on... se, että miulla ei ole taitoja. En osaa viheltää enkä napsuttaa sormia, mutta kielen sentään saan rullalle (sarjassamme hyödyllisiä taitoja). 

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... lottovoitto!

Minulla on pakkomielle... seurata viiksieni kasvua. Sipsejä en edes mainitse...

Söin tänään... no niitä sipsejä! Ja mahtavaa lihapullapataa.

Ärsyttävintä on... sukulaiset. No ne on myös elämän suola (ja sipsit).

Tekisi mieli... mainitsinko jo ne sipsit?

Minusta on söpöä... katsella kun serkukset touhuilevat keskenään. Töllöntöitä odotellessa.

Hävetti... julkaista tämä. Ei varmaan tarvitse perustella.

Olenko ainoa, jonka mielestä... lidlin grillisipsit ovat parhaita! No en ole, koska siskokulta on samaa mieltä. 

Kiitos ja anteeksi. En voi edes perustella näitä vastauksia, että helle on sekoittanut pään, koska en ole käynyt tänään vielä ulkona. :D

Lapset kävivät tällä viikolla ensimmäistä kertaa Botaniassa mummon kanssa.

Kahdestaan: Momotaro - Legend of the Peach Brought Boy

Uusi arki alkaa lähiaikoina ja suunnanmuutos jännittää niin paljon, etten nukutuksi saa! Melkein kahden vuoden kotona möhötyksen jälkeen paluu työelämään hermostuttaa. Kävin minä viime kesänä tekemässä viikonloppuisin ravintola-alan hommia, mutta eihän se nyt ole yhtään sama asia. Pääkasvatusvastuu siirtyy Rogerille kesäksi ja minulle tulee ikävä perheruljanssin pyörittämistä ja niitä pieniä rauhallisia hetkiä muksujen kanssa. Tosin viime aikoina lasten tappelemista ja kiukuttelua kuunnellessa mietin, että enää hetki ja pääsen töihin... 

Viime viikolla meillä oli Rogerin kanssa harvinaista herkkua tarjolla, nimittäin treffi-ilta. Kävimme katsomassa Joensuun ylioppilasteatterin esityksen Momotaro. Sen jälkeen muisteltiin villejä teinivuosia piknikin muodossa puistossa ja loppuillasta päädyimme joraamaan Ilonaan. Huikean hauska ilta ja oli mahtavaa "bilettää" vanhojen sällien kanssa, vaikka tunsinkin itseni ikälopuksi baarilattian humussa. 

Mutta näytelmästä. Momotaro on fantasiaseikkailu, huumorilla maustettu sanaton näytelmä, jossa on vauhdikkaita taistelukohtauksia. Näytelmä perustuu löyhästi japanilaiseen kansantaruun ja se kertoo persikan sisältä löytyneestä pojasta, josta kasvaa sankari ja joka haastaa valtakuntaa hallitsevan demonin.

Minun on vaikea arvostella näytelmää puolueettomasti, koska esityksessä esiintyi perheenjäsen, mutta jos tykkäät animesta ja kung fu -elokuvista, suosittelen lämpimästi. Näyttelijät ovat tehneet huimasti töitä hioakseen taistelukohtaukset huippuunsa. Koska näytelmässä ei ollut puhetta, tuntui, että esityksestä puuttuivat hienovaraiset vihjeet ja eleet. Tämäkin tosin saattaa johtua siitä, että kokematon näytelmien katsoja on tottunut elokuvaviihteen pieniin vihjeisiin. Alussa ajattelin, että onpa synkkä näytelmä, mutta sitten mukaan tuli huumoria. Apinakuningas Hanuman oli mahtavan reteä hahmo, mutta sydämmeni sulatti pieni Momotaro, joka oli lavalla valloittavan suloinen. 

Jos kiinnostuit, niin näytelmän viimeinen esitys on 20.5. klo 18.30 Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ja liput maksavat maksimissaan 9 euroa.

 

Uudet tuulet puhaltaa

Edellisten kahden vuoden aikana olen muuttunut rennommaksi. Enää en tuskastu, jos suunnitelmat muuttuvat vaan minulla on yleensä plan B ja C takataskussa varalta. Onko kotiäitiys ja lasten kanssa eläminen muuttanut minua rennommaksi vai olenko liian vanha nipottamaan ihan joka asiasta. Tämä ei tarkoita sitä, etten tuskastu perheen miehiin kun juhlapäivän aamuna on aidantekotalkoot. Roger kyllä kuulee motkotusta, jos jättää tiskikoneen täyttämättä tai maitopurkit pöydälle, mutta samanlaista maailman tuskaa en enää tunne, jos joku asia muuttuu yllättäen tai lapsi haluaakin itse päättää kerhopäivänä vaatteensa.  

Vielä eilen aamusta olin siinä uskossa, että tänään juhlitaan vappua nelistään munkkeja paistaen ja grillaten. Yllättäen mummo ja ukki ottivat Kertun mukaan vappureissulle ja tällä hetkellä neiti nauttii auringon paisteesta 600 kilometrin päässä. Nähtävästi reissuun lähtö valmistautumatta ei traumatisoinut tyttöä. Eilen nauroi kihertäen kun kuuli pääsevänsä seikkailemaan - tosin jouduin tarkentamaan, että tällä kertaa ei pääse Portugaliin vaan vain Satakuntaan asti. 

Kertun lähtiessä reissuun ajattelin, että tehdään Orvon kanssa meidän vakituinen pyörälenkki ennen kuin Rogeri pääsee töistä munkkeja paistamaan, mutta kummityttö tulikin hoitoon. Isänsä lähti hakemaan meille pieniä vasikoita. Yllättäen ne oli pakko hakea juurikin vappuaattona... Muksuista on kivasti seuraa toisilleen, kun ikäeroa ei ole kuin muutama kuukausi. Sain molemmat jopa päiväunille! 

Työkuviotkin ovat muuttuneet tänä keväänä useamman kerran. Alun perin minun piti palata töihin syksyllä. Sitten päädyinkin toiseen ratkaisuun ja olin palaamassa töihin jo toukokuun alusta. Pari viikkoa sitten tapahtui seuraava jännäkäänne ja vaihdoinkin työpaikkaa! Uusi työ alkaa koulutuksella toukokuussa ja olen innoissani. Mutta nyt pieni herra huutelee pinnasängystään, joten:

 

Hyvää vappua! 

 

Laku-valkosuklaapalat

Meillä oli lauantaina puuvaraston rakennustalkoot (osa 543) ja tein kahvipöytään salmiakin ystävän herkkupiirakkaa. Todella hyvää ja onneksi maistui myös muillekin. Ohje löytyy Kodin Kuvalehdestä (5 / 3.3.2016) 

Pohja:

200 g voita  

5 munaa 

2½ dl ruokokidesokeria 

5 dl vehnäjauhoja 

 ½ dl kaakaojauhetta 

 1 rkl lakritsinjuurijauhetta 

 2 tl leivinjauhetta  

2 dl maitoa

Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon vuorotellen voisulan ja maidon kanssa. 

Kaada ja levitä taikina leivinpaperoidulle, reunalliselle uunipellille. Paista kakkulevyä 200-asteisen uunin keskitasossa 15 minuuttia. Jäähdytä kakkulevy.

Kuorrutus:

 

75 g lakritsitoffeeta (esim. hopeatoffee) 

 ½ dl kuohukermaa 

150 g valkosuklaata  

400 g maustamatonta tuorejuustoa

 ½ dl tomusokeria 1 (luomu)sitruuna

 1 rkl sitruunan mehua

Paloittele lakritsitoffee kattilaan. Lisää kerma. Kuumenna keskilämmöllä sekoitellen, kunnes karkit sulavat kermaan. Keitä vielä 2 minuuttia ja jäähdytä kastike jääkaappikylmäksi.

Sulata valkosuklaa. Kaada suklaasula tuorejuuston joukkoon samalla vatkaten. Sekoita kuorrutukseen myös tomusokeri, raastettu sitruunan kuori ja sitruunan mehu.

Levitä valkosuklaakuorrutus kakkulevylle. Kaada päälle lakritsikastikeraidat.

Koristelin vielä turkinpippurirouheella.

 

Toinen tunika

Viimeiset viikot kotiäitiyttä ovat edessä ja aion käyttää aikani hyvin. Ompelen, pyöräilen ja ehkä siivoan ne keittiönkaapit, joiden järjestämistä olen edelliset kolme vuotta tehokkaasti vältellyt. Kokeilen myös uusia reseptejä ohjejemmastani, jotta uuden arjen alkaessa tavallinen jauhelihakastike maistuu taivaalliselta. Viime viikolla kokeilemani tonnikalalasagne ei maistunut lapsille lainkaan, mutta  punajuuri-koskenlaskija-jauhelihamurekkeesta tuli koko perheen uusi suosikkiruoka.  

Tämä mekko on samalla kaavalla kuin ensimmäinen tunika. Kangas on vanhan mummon vanhasta paidasta, joten vältyin hihansuiden ja kaula-aukon huolittelulta (JESS). Äitini raahasi paidan länsi-Suomesta, koska "kyllähän sää pilkuista tykkäät". Ja kyllähän minä tykkään, mutta paita oli mallia lyhyt ja leveä, joten käyttämättä jäi. Kangas oli hyvässä kunnossa ja tokkopa hamstraaja mummoni oli paitaa edes pitänyt, joten tein siitä Kertulle tulevalle syksylle päiväkotimekon. Mekkoa pukiessa voin kertoa Kertulle isomummosta ja väkevistä yskänpastilleista, hienoista lapasista ja upeasta kukkamaasta.

Ohjeeseen verrattuna lisäsin helmaan pituutta ja muokkasin kaavaa, että takaosa ei ole pidempi. Hihoista jäi ylimääräistä kangasta ja teinkin taskun mekkotehtaan kaavalla mekkoon. 

Albufeira: Alto da Colina

Merinäköala

Matkamme toinen hotelli Alto da Colina sijaitsee kivenheiton päässä Alfagaresta. Alfagaresta onneksi järjestyi minibussilla kyyti uuteen majapaikkaan, eikä tarvinnut kaikkien kimpsujen ja kampsujen kanssa jalkapatikalla raahautua. Siihen nähden miten paljon aikaa ja vaivaa meni hotellisotkua selvitellessä ja vaihtoa tehdessä, olivat Lomamatkojen korvaukset minimaaliset. Eikä korvauksia olisi herunut, jos niitä ei olisi osannut vaatia.

Siinä missä Alfagar on vehreä ja isolle alueelle levittyvä, Alto da Colina on tavallinen hotellikompleksi, joka koostuu kahdesta isosta rakennuksesta. Nättiä oli tässäkin hotellista, mutta kuvia ei tullut otettua läheskään niin paljon kuin Alfagaressa. Onneksi mummo, Pulla & Eke lähettivät minulle omia otoksiaan, että pääsen tekemään kuvakirjaa meidän maailmanmatkailija Kertulle.

Hotellihuoneesta löytyivät liesi, jääkaappi, kahvin- ja vedenkeitin ja leivänpaahdin. Jännitettiin, onko kyseessä perus hotellihuone, jossa on ainoastaan pieni minibaari, johon täytyy ängetä lasten välipalat. Onneksi ei!

Hotellin sisällä oli kaksi allasta; syvempi "aikuisten" allas ja sitten lapsille oma matala lätäkkönsä. Lasten allasta ei oltu lämmitetty, joten pienet porskuttelivat aikuisten sylissä isommassa altaassa. Viidellä eurolla sai vuokrattua tunniksi saunahuoneen, jossa oli tavallinen suomalainen sauna ja höyrysauna. Tämä oli huippu juttu, koska Kerttu paleli kovasti jo ensimmäisen pulahduksen jälkeen eikä toista kertaa halunnut edes uimaan.

Ulkona allas-alueita oli kummallakin puolella hotellia ja lapsille oli kaikennäköistä liukumäkeä. Yhtenä vai kahtena päivänä oli lopulta niin lämmin, että vedettiin uikkarit päälle ja käytiin vähän varvasta uittamassa altaissa ja rohkea kummityttö kävi jopa mäkeä laskemassa. 

Hotellilla oli yksi leikkipuisto, jossa muksut kävivät touhuamassa iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kertun mukaan Portugalissa oli parasta leikkiminen veljen ja serkun kanssa ja leikkipuistot. Haluaisi kovasti uudestaan reissuun ja kyselee aika ajoin milloin lähdetään.

Tennistä pelattiin pari kertaa, välineet pystyi vuokraamaan vastaanotosta. Minä kokeilin lajia ensimmäistä kertaa ja se oli hauskaa. 

Tästä hotellista huomasi, että sesonki ei ole vielä alkanut: hotellin yhteydessä oleva ruokakauppa - kiinni, allasbaarit - kiinni & pieni köysirata - kiinni. 

Hotellien lähistöllä ei ollut ravintoloita ja monena iltana tulikin käytyä hotellin omassa buffet-ravintolassa. Ravintolassa oli monipuolisesti paikallisia ja brittiläisiä herkkuja, hintaan sisältyivät viinit, lasten ei tarvinnut odotella ruokaa ja saivat muutakin kuin ranskalaisia. Jälkiruokapöytäkin oli joka ilta erilainen. Seuraavalle reissulle all inclusivea täytyy harkita, sen verran helppo ja nopea ratkaisu. Tykkäsin kovasti ravintolan ruuista ja joka kerta tuli maisteltua uusia herkkuja. Aamupala ei valitettavasti ollut yhtä hyvä kuin Alfagaressa, vaikka menu oli ihan sama! Ihme juttu.

Ensimmäinen tunika

Syksyllä ompelin kansalaisopiston kurssilla paidan ja se meni kaula-aukon kohdalta ihan plörinäksi. Nähtävästi vedin kangasta ommeltaessa, eikä edes höyryttäminen silitysraudalla pelastanut kupruilevaa pääntietä. 

Tätä toista "paitaa" tehdessä jännitti, että tuleeko sutta ja sekundaa. Pitkään mietin uskallanko käyttää syksystä asti hillomaani kangasta vai pitäisikö harjoitella ensin jollain ei-niin-ihanalla kankaalla. Päätin ottaa riskin ja kerrankin se kannatti. Ensimmäistä kertaa ratkoin saumurin ommelta, kun leikkaamani resori ei meinannut riittää kaula-aukolle ja kaksoineulan kanssa tappelin niin pitkään, että purin aikaisemmat ompeleet ja tyydyin ompelukoneen jousto-ompeleeseen. Hihat jäivät vähän pitkiksi, mutta mahtuupahan vielä syksyllä päiväkodissa. Täytyy todeta, että olen ihan tyytyväinen tulokseen ja kärsin vakavasta ompeluvimmasta. Järjestäisipä joku meillä päin ompelulanit!

Neiti halusi laittaa heti tänään tunikan päälleen, eikä pienet (ja isot) tahrat tomaattikeittoa haitanneet, kun välttämättä täytyi mekkoa vielä päällään pitää. Kultarakas halusi vielä illasta esitellä äidin hänellä tekemää mekkoa kaverilleen.

Kangas on Pehemiän rupupussista ja kaava on Ottobren (kevät 1/2016) Gissa Vem. Ompelukurssin opettaja kaavoitti hihat koko pitkiksi ja lisäsin helmaan pituutta muutaman sentin. Pääntien huolittelin ohjeesta poiketen Mutturalla blogin ohjeen mukaan. Tunika on tarkoituksella takaosasta pidempi. Kangasta leikatessa ensin luulin, että kaavojen piirtämisessä oli sattunut virhe, mutta sitten ymmärsin katsoa hieman tarkemmin. Toinen tälläinen on jo suunnitelmissa, kankaan valinta vain tuottaa vaikeuksia.

 

Albufeira: Huoneistohotelli Alfagar

Matkaa varatessa ja lomaa odotellessa minulla on tapana hulluna googletella matkakohdetta ja hotelliarvioita. Harmi vaan, että lomakohteiden hotelleista on varsin vähän kommentteja suomeksi. Ajattelin kertoa meidän hotelleista, jospa olisi apua jollekin joka on varaamassa matkaa Albufeiraan. En löytänyt suomalaisia blogikirjoituksia Albufeirasta kuin pari hassua ja nekin useamman vuoden takaa.

Arvioija eli minä olen kohta kolmeakymppiä hiipivä nainen, joka on matkustellut ainoastaan Euroopan lomakohteissa ja joka toivoo varaamaltaan kolmen tähden hotelilta viiden tähden loistoa. Olen yllättävän tarkka hotellien siisteydestä ja arvostan hyvää asiakaspalvelua.

Alfagar 

 

Alfagarilla on sekä hotelli- että huoneistopuoli ja mummo oli varannut kaksi huoneistoa; kaksion ja kolmion. Valitettavasti matkanjärjestäjällä Suomessa sattui virhe ja saimmekin ainoastaan kaksi kaksiota. Vapaita kolmioita ei Alfagaressa ollut, mutta kahden yön jälkeen seurueellemme järjestyi oikean kokoiset huoneet lähellä sijaitsevasta Alto da Colina -hotellista, joka on Alfagarin "sisarushotelli". 

Hotellin puolella on vastaanotto ja sieltä saatiin todella ystävällistä palvelua. Meillähän (= Rogerilla) meni pitkään selvittäessä Lomamatkojen virhettä respan kanssa, joten henkilökunta kävi parissa päivässä tutuksi. Saatiin myös paljon hyviä vinkkejä, kun oltiin menossa sightseen bussiin.

Huoneistomme oli ensisilmäyksellä siisti, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että huonekalut olivat pölyn peitossa ja ikkunat pesemättä. Sukkien pohjat muuttuivat heti harmaaksi kun vähän aikaa tepasteli huoneessa ilman kenkiä. Melkein huoneemme vieressä oli mineistä minein minimarketti, josta oli näppärä käydä iltapalaa huoneeseen. 

Varsinainen isompi uima-allasalue on hotellin edessä (tai takana, miten sen nyt katsoo), mutta alueella oli myös ainakin kolme muuta pienempää allas-aluetta. Uima-allas alueet olivat todella kauniita ja tylsän näköisiä suorakaiteen muotoisia altaita ei ollut yhtäkään. Lapsille oli pääaltaan vieressä oma polskuttelu alueensa, jossa oli jopa kaksi isompaa liukumäkeä ja keskimmäisen kuvan kompleksi. Ulkoaltaita ei lämmitetä ja ilmat olivat vielä aika viileät, joten vesileikit jäivät meiltä tässä hotellissa välistä. Uinti-intoa laimensi myös iltaisin ilakoivat lokit, jotka kylpivät pääaltaassa sydämmensä kyllyydestä. Lastenaltaassa oli myös aika paljon roskia. 

Ei uitu meressä korkeiden aaltojen ja kylmän veden takia, mutta miten näppärä oli käydä rannalla, kun piti mennä vain pitkät portaat alas ja olit perillä. Rannalla ei ollut palveluita, mutta meille riitti hiekkakakkujen tekeminen, simpukoiden metsästys ja rento oleskelu. Minäkin osasin ottaa rennosti, enkä ollut suuna päänä syöksymässä joka paikkaan. Matkaseura saattaa olla eri mieltä, mutta parannusta on ainakin tapahtunut!


 

Hotellilla oli kaksikin lasten leikkipaikkaa ja joista varsinkin lasten altaiden vieressä oleva oli meidän pienille muksuille mieluinen. Isomman leikkipaikan vieressä on myös hotellin ravintola, jota en kyllä suosittele. Hintatasoon nähden kallista ruokaa, jota joutui odottamaan pitkään eikä edes ollut kovin maistuvaa. Asiakaspalvelukin oli vähän tahmeaa. Erehdyttiin ja käytiin ensimmäisenä päivänä siellä syömässä, eikä toiste menty. 

Hotelli oli nappi valinta perhelomalle, eikä huoneiden epäsiisteys ollut kuin pieni miinus. Pelkästään hotellissa oli paljon tekemistä ja nähtävää lapsille, enkä nähnyt Albufeiran vanhan kaupungin alueella leikkipaikkoja lapsille. Runsaan aamupalapöydän parasta antia olivat ehdottamasti herkulliset pannukakut! Kuvaa en ottanut, kun kuvan ottaminen tuli mieleen vasta, kun tuijotin ähkyssä tyhjää lautasta.