Syksyllä ompelin kansalaisopiston kurssilla paidan ja se meni kaula-aukon kohdalta ihan plörinäksi. Nähtävästi vedin kangasta ommeltaessa, eikä edes höyryttäminen silitysraudalla pelastanut kupruilevaa pääntietä.
Tätä toista "paitaa" tehdessä jännitti, että tuleeko sutta ja sekundaa. Pitkään mietin uskallanko käyttää syksystä asti hillomaani kangasta vai pitäisikö harjoitella ensin jollain ei-niin-ihanalla kankaalla. Päätin ottaa riskin ja kerrankin se kannatti. Ensimmäistä kertaa ratkoin saumurin ommelta, kun leikkaamani resori ei meinannut riittää kaula-aukolle ja kaksoineulan kanssa tappelin niin pitkään, että purin aikaisemmat ompeleet ja tyydyin ompelukoneen jousto-ompeleeseen. Hihat jäivät vähän pitkiksi, mutta mahtuupahan vielä syksyllä päiväkodissa. Täytyy todeta, että olen ihan tyytyväinen tulokseen ja kärsin vakavasta ompeluvimmasta. Järjestäisipä joku meillä päin ompelulanit!
Neiti halusi laittaa heti tänään tunikan päälleen, eikä pienet (ja isot) tahrat tomaattikeittoa haitanneet, kun välttämättä täytyi mekkoa vielä päällään pitää. Kultarakas halusi vielä illasta esitellä äidin hänellä tekemää mekkoa kaverilleen.
Kangas on Pehemiän rupupussista ja kaava on Ottobren (kevät 1/2016) Gissa Vem. Ompelukurssin opettaja kaavoitti hihat koko pitkiksi ja lisäsin helmaan pituutta muutaman sentin. Pääntien huolittelin ohjeesta poiketen Mutturalla blogin ohjeen mukaan. Tunika on tarkoituksella takaosasta pidempi. Kangasta leikatessa ensin luulin, että kaavojen piirtämisessä oli sattunut virhe, mutta sitten ymmärsin katsoa hieman tarkemmin. Toinen tälläinen on jo suunnitelmissa, kankaan valinta vain tuottaa vaikeuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti