keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Touhuviikko ja ehana mies

Palattiin sunnuntaina pieneltä viikonloppubreikiltä lasten isomummon luota. Kaksi alle kolmevuotiasta ja 7,5 tunnin ajomatka kuulosti alussa katastrofaalisen huonolta idealta, mutta yllättävän iisipiisisti se meni. Kerttua lahjottiin tikkarilla, pähkinöillä ja Hertan maailma pelillä. Takapenkillä istunut, viihdytysvastuussa ollut lasten nuori täti oli tosin matkan jälkeen sitä mieltä, että: "EI ENÄÄ IKINÄ". Mummolassa Kerttu nautti, kun oli kaksi mummoa viihdyttämässä ja sai leikkiseuraa äidin serkuista. Tuleva naistenmies Orvo hurmasi isotädit täysin. Herra ei vierastanut yhtään. Oli nähtävästi liian kiire nauttia sylissä olemisesta ja naisten huomiosta. 

Viikko on vasta puolessavälin, mutta kaikenlaista touhua on jo ollut. Kerttu siirrettiin viimein pinnasängystä pois. Yllättävää kyllä, neiti ole kertaakaan sängystä karannut! Ollaan askarreltu pääsiäiskoristeita ja koko perheen voimin käytiin vitsatkin hakemassa ojan penkalta. Minä kyllä olin enemmänkin työnjohtajan ominaisuudessa - luonnollisesti. Kävin perussairauteni takia rasituskokeessa ja etämummo oli vahtimassa lapsia (= syöttämässä herkkuja). Roger oli päivän koulutuksessa Helsingissä ja voi että oli ihana! Päivän päätteeksi lennon lähtöön oli useampi tunti aikaa, niin herra käveli viisi kilometriä ja kävi ostamassa Zarasta pari juttua lapsille. Ihana mies.

Ensi kevääksi Orvolle takki. 
Ihanan tuntuista materiaalia ja tosi siistin näköinen.
Menisi nyt isosiskolle juuri juuri, jos en malta pienemmän kasvua odotella.

Nää polvipaikkahousut on vaan niin sympaattisia. 

Paita on koossa 104 ja on lyhyttä ja leveää mallia. 
Tykkään itse enemmän tunikoista, mutta pitsikuvio on kaunis.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Traktorikortti

Ollaan lähdössä huomenna lasten kanssa reissuun Länsi-Suomeen, mutta sitä ennen piti vielä kortti väsätä Orvon kummisedälle, minun veljelleni. Lahjana meillä on aina yhtä vitsikkäälle enomiehelle Hevoshullu, suosituimmat hevosrodut lehti. Mukana lehtisessä on tottakai myös tarroja ja tehtäviä, että on veljelle illoiksi puuhasteltavaa. :D

Olen vasta vähän aikaa käyttänyt Pinterestiä, mutta mikä ideapankki se onkaan korttien suhteen! Tykkään. Tämän jalanjälki (kyllä - tuo sininen möykky tuossa keskellä on Orvon jalka) traktorikortin idean nappasin sieltä.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuukauden kirja: Isipappablues

Hippo Taatilan esikoisromaani kertoo kolmekymppisen ikuisen opiskelijan kasvamisesta isäksi. Kirja kertoo realistisesti vanhemmuudesta. Taatila kuvailee tarkasti päähenkilö Ukon ulkopuolisuuden tunnetta vauva-arjen alussa ja äidin ja vauvan symbioosia. Lukiessa heräsivät omat muistot Kertun ensimmäisistä äänekkäistä kuukausista, jolloin saatettiin keskellä yötä hyssytellä itkuista vauvaa kolmatta tuntia putkeen. Pystyin samaistumaan päähenkilöön, kun Ukon jäädessä koti-isäksi päivät kuluivat laskiessa kuinka monta tuntia on puolison koulusta paluuseen. Kahden lapsen kanssa aika kuluu nopsaan, mutta ensimmäisellä kerralla käpähtelin, jos mies oli sovitusta kotiintulosta vartinkin myöhässä.



Minusta on aina vähän mielenkiintoisempaa lukea miesten ajatuksia vanhemmuudesta. Yksi lempiblogeistanikin on Isyyspakkaus, jossa "kaksivuotias tyttö vie kolmekymppistä helsinkiläispariskuntaa kuin pässiä narussa". Vaikka Roger ei mikään hiljainen seinäruusu olekaan, jää vauvavuotena helposti omat ajatukset kertomatta väsymyksen viedessä voiton. Kirja ei sytytä vauvakuumetta, mutta antaa vertaistukea ja valmistelee tulevaan. Romaani ei ollut minulle ajankohtainen, mutta jos on vauva tulossa ja asut Helsingissä, kannattaa ehdottomasti lukea.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hei oon puolivuotias!

...oppimaan innokas,
sain nimen hauskimman - OOPEE.
On paljon tehtävää
uutta ja tärkeää
puuhailee touhuissaan OOPEE.
Maailma muuttuu, niin minäkin,
oppaiksi vanhemmat värväsin!



JEP. Joka kerta kun ajattelen meidän pienen suuren herran olevan jo puolivuotias, alkaa päässäni soida taukoamatta Kaapo-lastenohjelman tunnari. Lastenohjelma itsessään on siis aika ärsyttävä, mutta tunnusmusiikki on ihan paras! Jos se ei siis soisi puolta päivää päässä, niin että sitä laulaa vahingossa ääneen kärryissä nukkuvalle vauvalle Prisman hedelmäosastolla. 

Herra herättää residenssin muut asukkaat viimeistään aamulla kello seitsemän kertomalla juttuja viime yöstä. Orvo kääntyilee ja tutkii ympäristöään, mutta ei vielä ryömi tai konttaa. Mikä on siis ihan hyvä juttu, sillä vauvan liikkuminen tarkoittaa, että tämä äiti joutuu tarttumaan imurin varteen päivittäin. Kertoo ehkä jotain, että löysin äsken näppäimistön välistä pienen salmiakkinamun. Ja söin sen.

Sormiruokailua on harjoiteltu, mutta ensin pitäisi oppia kunnolla istumaan. Ensimmäinen korvatulehduskin on koettu. Hölmö äiti luuli, että pieni kärsii vaan pitkittyneestä flunssasta ja kesti pari viikkoa ennen kuin keksi varata ajan lastenlääkärille. Lopputulos oli, että tulehdus löytyi molemmista korvista ja palkkioksi tuli viikon antibioottikuuri. Tämän samaisen äidin oikeaan korvaan on jo pidemmän aikaa välillä vihlonut, mutta eihän se korvatulehdus voi olla. Sehän on lastentauti! Varmisteli vielä lääkäriltä, että eihän se korvatulehdus tartu, kun ensin oli isosiskolla ja nyt veljellä. Ja juu, ei korvatulehdus tartu korvakuumemittarista... 

Meillä asuu ihana, hymyilevä nuorimies, joka rakastaa tuijotella isosiskon leikkejä ja nauttii hedelmäsoseista. Iloinen pötkylä, jolle turvakaukalo alkaa olla ahdas ja joka näillä näkymin jää perheen ikuiseksi kuopukseksi. 

torstai 12. maaliskuuta 2015

Mielessä kirpparirahojen tuhlaus

Kerroin aiemmin, että sain kevätsiivoushuumassa innostuksen ja vein turhaa vaatetta kirpparille. Harmi vaan, että kevätsiivousinnostus ei ole vielä levinnyt varsinaiseen siivoukseen. Villakoirat ovat ryhtyneet joukkohyökkäykseen, enkä ole vielä kerennyt näyttämään mokomille imuria. Ehkä huomenna...  

Kävin tänään siivoamassa kirpputoripaikan pois ja tilittämässä rahat. Voittoa sain 82,6 euroa. Olen tosi tyytyväinen, suurin osa tavaroista kun oli 50 senttiä kipale, että menihän tuota. Toiveena olisi päästä kesällä Zaraan tuhlaamaan voittorahat. En ole kyllä turhan optimistinen, että säilyvät kesälle. Ollaan huomenna menossa siskokullan ja lasten kanssa kaupungille vähän humputtelemaan. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato (eh eh). Tein kuvakollaasin mikä siellä Zarassa villitsee: 

 

Kuvat: Zara

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Pieniä paloja viikonlopusta

Lauantaina käytiin päiväreissulla siskokullan opiskelukaupunkiin tutustumassa. Kesäksi jäi linnaan tutustuminen, lelumuseossa käyminen ja kirppareitten kiertely, mutta nopeasti vilkaistuna voin todeta, että olipa mukava ja rauhallinen paikka tuo Savonlinna. Meidän seurueemme ei tosin ollut mukava tai rauhallinen. Uhmakasta neitiämme ei miellyttänyt kävely, kantaminen, kädestä kiinni pitäminen, kaupoissa oleminen, isi, äiti jne... Hetkeksi kun silmä vältti niin Kerttu oli keksinyt leikkiä piilosta:

Huomaa ilmoitus kameravalvonnasta! 


Sunnuntaina kerettiin hetki olla kotona ennen kuin käytiin ruokkimassa ammut ja syömässä lettuja mummon luona:

"Me ollaan vauvoja!", tokaisi isosisko iloisena. 


Pikkuveli tutustumassa syöttötuoliin ja sormiruokailuun. 
Vielä oli hieman hakusessa mitä sitä piti syödä.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kirpparilla

Tein alkuviikosta markkinointitutkimusta parilla kirpparilla. Olen siis itse viemässä myyntiin herralta jo pieneksi jääneitä vaatteita ja kävin vähän hintatasoa katsastamassa. En ole ainut joka on saanut kevään korvilla saman idean. Nyt nimittäin kirpparilta löytyy lastenvaatetta. Ja paljon. Toivon, että edulliset hinnat ja siisti esillepano auttavat minua pääsemään eroon vaatevuoresta. Mahdollisille voittorahoillekin olen jo keksinyt käyttöä. Ostan lisää lastenvaatteita! Säästän rahat ja käytän ne sitten kun pääsen käymään Zarassa. Zaralla on ihania, edullisia lastenvaatteita. Harmi, että lähin liike sijaitsee Helsingissä tai Turussa eikä heillä ole nettikauppaa. Ja minä kun luulin olevani vanhanaikainen... :D Olen vähän suunnitellut lomareissua Zaraan, joten samalla voitaisiin käydä muumimaailmassa. 

En päässyt kirpparilta tyhjin käsin lähtemään. Pari löytöä lapsille tuli tehtyä:

Mekko (98) 4 euroa. 
Ei ehkä ihan miun tyyliä, 
mutta näytti vähän pidetyltä ja mummot ihastelee kilpaa, 
kunhan Kertun näkevät tää päällä.

Kauluspaita (92) 0,5 euroa. 
Pienet pojat ja kauluspaidat<3

Vuorelliset ulkoiluhousut (98) 3 euroa. 
Näppärät kotihousut ulkoiluun, näitä aina tarvii. 

Karvahattu 2 euroa.
Joo en vieläkään tykkää Hello Kitystä, 
mutta karvahatuista senkin edestä.
Kerttu & Roger on vaan niin herttaisia, 
kun käyvät yhdessä ulkoilemassa
 ja molemmilla on karvahatut päässä.
Miun oma team karvahattu.
Orvollekin ostin oman karvahatun. 
Mie oon ainut, jolta moinen puuttuu.


PS.
Kerttu jammaili karvahattu päässä ja kuunteli Vastarannan Siilin Hoppu kappaletta tauotta.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Mitä tavallinen perhe syö?

Päätin listata ruuat mitä olen helmikuussa tehnyt eli mitä me ollaan kotona syöty. Olen merkinnyt myös syödyt valmisruuat, jotta homma ei mene ihan superäidin sädekehän kiillottamiseksi. Jokaista mikropuuroa en ole merkinnyt vaan lähinnä sellaiset eväät, missä olen uunia käyttänyt. Jos joku miettii, mites Rogerin kokkailut niin Roger osallistuu ruuanlaittoon ainoastaan esittämällä toiveita ja paistamalla lettuja. Joskus toiveet otetaan jopa huomioon.

Pyrin tekemään monipuolista, hyvää ruokaa ja tarjoamaan joka aterialla kasviksia, vihanneksia tai hedelmiä. Joskus se kasvis on kyllä pelkkä pala kurkkua. Ainakin kerran viikossa yritän tehdä kevyempää ruokaa kasviksista tai keittoa tai puuroa. Uusia reseptejä tulee kokeiltua melkein viikottain. Toisista tulee vakiosuosikkeja, mutta suurin osa jää unholaan. En ole ruuanlaitossa hifistelijä vaan teen mielestäni helppoa, nopeaa ja (joskus jopa) maistuvaa ruokaa, jota riittää useammalle syöntikerralle. Toivon, että lapsistani tulee ennakkoluulottomia maistelijoita. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta kyllä se pahaa tekisi vierestä seurata, jos lapsi söisi pelkkää makaronia ja ketsuppia.


Toivottavasti saat ideoita omaan ruokapöytään. :)


Ensimmäinen viikko:


Tonnikalasalaatti 
(tonnikala, majoneesi, riisi, herne, paprika, purjo...)
Kaupan lihapullat, makaroni & hernemaissipaprika
Kanaa Igorin tapaan & farfalle pasta
Paistettuja kananmunia & pekonia tomaatin ja leivän kera
(ohjeesta poiketen käytin 2 pussia pakastegrillikasviksia)




Toinen viikko: 


Uunilohi  & salaatti 
(salaatissa paistettua halloumia, salaatti- ja siemensekoitusta ja kurkkua)
Pakastepitsa & salaatti 
Pinaattiletut & puolukkasurvos
Makkarakastike & bataattimuussi
Sushi & kaupan kevätkääryleet
Viinereitä & toffeesydämmet
Lihapullavuoka, pasta & salaatti 




Kolmas viikko:

 

Mannapuuro
Broileriwokki & basmatiriisi
Sämpylärullat tonnikalasta ja tuorejuustosta
Jauhelihatäyte tortilloille eli tortilloja
Lettutaikina (Roger hoiti letut, paistamisen ja syömisen)
Lämpimiä kinkkuvoileipiä




Neljäs viikko:

 

Jauhelihapihvit & makaroni
Nallesämpylät 
Tomaatti-pestokeitto 
Tortillapitsat
Kinkkukiusaus
Täytekakku (mummo paistoi pohjan)
Toffeeleivoskakku
Broileripestokastike, basmatiriisi & salaatti