Kuukauden kirja: Isipappablues

Hippo Taatilan esikoisromaani kertoo kolmekymppisen ikuisen opiskelijan kasvamisesta isäksi. Kirja kertoo realistisesti vanhemmuudesta. Taatila kuvailee tarkasti päähenkilö Ukon ulkopuolisuuden tunnetta vauva-arjen alussa ja äidin ja vauvan symbioosia. Lukiessa heräsivät omat muistot Kertun ensimmäisistä äänekkäistä kuukausista, jolloin saatettiin keskellä yötä hyssytellä itkuista vauvaa kolmatta tuntia putkeen. Pystyin samaistumaan päähenkilöön, kun Ukon jäädessä koti-isäksi päivät kuluivat laskiessa kuinka monta tuntia on puolison koulusta paluuseen. Kahden lapsen kanssa aika kuluu nopsaan, mutta ensimmäisellä kerralla käpähtelin, jos mies oli sovitusta kotiintulosta vartinkin myöhässä.

Minusta on aina vähän mielenkiintoisempaa lukea miesten ajatuksia vanhemmuudesta. Yksi lempiblogeistanikin on Isyyspakkaus, jossa "kaksivuotias tyttö vie kolmekymppistä helsinkiläispariskuntaa kuin pässiä narussa". Vaikka Roger ei mikään hiljainen seinäruusu olekaan, jää vauvavuotena helposti omat ajatukset kertomatta väsymyksen viedessä voiton. Kirja ei sytytä vauvakuumetta, mutta antaa vertaistukea ja valmistelee tulevaan. Romaani ei ollut minulle ajankohtainen, mutta jos on vauva tulossa ja asut Helsingissä, kannattaa ehdottomasti lukea.