lauantai 25. lokakuuta 2014

Arkea ja toppapukukuvauksia

Arki on ruvennut pyörimään ja meillä se koostuu ulkoilusta (joka on edelleen hikinen urakka), leikkimisestä, pyykinpesusta ja ruuanlaitosta. Iltaisin on noin puoli tuntia ikiomaa hengähdysaikaa. Väsyneenä oma-aika on tullut käytettyä loistavan tv-viihteen katsomiseen, kuten Beverly Hillsin täydellisten naisten, Emmerdalen tai Mentalistin. Jonain päivänä (eli varmaan ensi syksynä) käyn hakemassa koivun risuja ja käytän iltani kranssien tekoon. Joku saa siis risuja lahjaksi (hahaa). :D

Asiasta kukkaruukkuun. Suunnitelmissa oli kuvata Kertun Reimatecin haalari talvimaisemissa. On nimittäin kivan näköinen! Mielessäni näin kuvan kuin Elloksen talvikatalogista. Noh meillä on lunta vain muutama hassu sentti, joten maisemat eivät ole vielä erityisen kauniit. Aurinko ei paistanut suurena kuvauspäivänä ja kaikki näytti vähän likaiselta ja harmaalta. Aikaa kuvaukseen oli kolme minuuttia Orvon nukkuessa sisällä. Myöskään malli ei ollut myötämielisellä tuulella eikä suostunut äidin poseeraus ehdotuksiin.


 Tadaa! :D
Kirsikkana portaiden päällä; kuvaan pääsi myös Viljon takamus.

Viljo & Kerttu katselivat Pullatädin tuloa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti