keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Hyvää tekevä joulupuu

En lahjoita kuukausittain rahaa Afrikan köyhille tai yritä pelastaa jääkarhuja. En kuulu mihinkään järjestöön esimerkiksi Punaiseen Ristiin tai Sydänliittoon. Vertakaan en saa terveydentilan takia luovuttaa ja äidinmaito ei riittänyt edes omille vauvoille saati muille.

Mutta tehtiinpä siskokullan kanssa tonttujen töitä ja osallistuttiin Joulupuu-keräykseen. Ideana on taata edes yksi joululahja lapsille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman. Lahjoja kerätään 0-18 vuotiaille ja lahjan tulee olla paketoitu ja käyttämätön - uusi tai itsetehty. Lahjoja voi Joensuun seudulla toimittaa ainakin Prisman infopisteeseen ja Ravintola Kerubiin. Joensuun sosiaalitoimi jakaa lahjat niitä tarvitseville. Keräysaikaa on vielä 5.12. asti.

Me hankittiin paketit pienelle pojalle ja tytölle. Yhteen pakettiin tuli väristyskirjaa ja piirrustusvälineitä ja toiseen duploja ja pastillirasia. Viedään paketit huomenna Kerubiin samalla kun mennään katsomaan stan uppia. Vaikka omille mukuloille en osta kuin pari pakettia jouluksi, (enkä usko kulutushysteriään) on ajatus lapsesta ilman joululahjaa toivottoman surullinen. Toivottavasti saajat ilahtuvat. 



Nakitin siskokullan paketointihommiin (minnuu väsyttää), niin en saanut paketeista kuvia. Mutta tässä maisemakuva joulukuulta 2013, tällä hetkellä meillä on muutama sentti enemmän lunta.


Ps. Hei, mie googlettelin ja Punaisen Ristin jäsenmaksu on alle 29-vuotiaalta on 10(!!) euroa per kalenterivuosi. Ja sillä saa alennusta ensiapukursseista... Taidan liittyä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti