keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Norsuja vessapaperirullasta

Pitkästä aikaa askarreltiin Kertun kanssa. Täytyy myöntää, että neidin aloitettua kerhon, on äiti laiskistunut näissä askarteluhommissa. Kerhossa askarrellaan ja kotona hengessä on mukana täystuho 1 wee, jota ei voi jättää silmistä hetkeksikään. Milloin on pensseli suussa, norsuilta irrotettu silmät päästä tai vedet kaadettu pöydälle. Meillä oli siis aika kaoottinen askarteluhetki, mutta onneksi nyt jo naurattaa. Vuoden päästä tilanne on jo toinen. Toivottavasti.

Super söpöihin norsuihin otin inspiraatiota Kaikki Paketissa blogista. Neidillä loppui into korvien leikkaamisen kohdalla ja toisesta ei kiinnitetystä korvasta tulikin norsulle kruunu. Minä en jostain kumman syystä käyttänyt niin paljon aikaa norsujen maalaamiseen kuin olisin halunnut. Ärsyttää tuo oikeanpuoleisen norsun maalaamaton läntti. :D




Näytä käytettiin:
  •  talouspaperirullia
  • valkoista, sinistä ja punaista akryylimaalia
  • sinistä ja vaaleanpunaista kartonkia
  • askartelusilmiä
  • saksia, pensseleitä, suoja-alustaa, vettä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti