keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Uusi rakkaus: ihan ikioma saumuri.

Joululahjarahoilla, säästöillä ja Rogerin avustuksella sain ostettu viimein saumurin. Syksyllä saumurikuume oli korkeimmillaan, mutta onneksi Eken mummo lainasi omaansa pahimpaan hätään. Sain rauhassa vertailla vaihtoehtoja ja miettiä, tuleeko koko vehjettä edes käytettyä. Innostus uuden oppimiseen kasvoi kansalaisopiston kurssin myötä ja ostopäätös varmistui. Vaikka bravuurini ovat edelleen ja ainoastaan trikoopipot, oli miulla tiettyjä vaatimuksia saumuria kohtaan. 

Halusin, että saumuri on helppokäyttöinen ja mukava langoittaa. Hintaluokassaan kestävän, enkä halunnut ostaa sitä usein parjattua marketti Singeriä. Toivoin myös, että pystyisin saumuroimaan rullapäärmettä ja 2-3-4 langalla. Valitsin Elna 664 pron. Merkki ei taida olla kovin yleinen, mutta taitava myyjä vakuutti koneen kestävän seuraavat parikymmentä vuotta. En ole vielä kerennyt ompelemaan kuin yhdet pyjamahousut Kertulle, mutta olen ollut tyytyväinen koneeseen. Tosin ensimmäinen langoituskerta ei ollut mikään menestys. Kunnes tajusin katsoa youtubesta venäjänkielisen ohjevideon langoittamiseen ja johan alkoi sujua mallikkaasti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti