maanantai 29. helmikuuta 2016

Lasten kanssa: Taidemuseo Onni

 
Vierailtiin koko perhe viime sunnuntaina Joensuun taidemuseossa. Meidät houkutteli museovierailuun Prinsessa Ruusunen ja muita satuja -näyttely, joka on esillä 3.4. asti. Kuvataitelija Anita Kiiski on tehnyt näyttelyn satujen pohjalta ja satujen maailmasta. Näyttelyssä oli esillä muun muassa prinsessa Ruususen mekko, Peppi Pitkätossun kirjeet, hölmölaisten peitto ja kääpiöiden hatut. Näyttelytilassa oli myös Satulintu Emma -työpaja, jossa vierailijat saivat askarrella, värittää ja liimailla omia tarinoita. Työpaja on viimeistä kertaa auki hiihtolomaviikon keskiviikkona 9.3. klo 11-16. 

Prinsessa Ruusunen


Taidemuseo vierailusta voin sanoa, että kävin, näin, koin ja vähän petyin. Olin odottanut isompaa näyttelyä ja isompaa näyttelytilaa, mutta tämä meitä kiinnostava näyttely oli pienessä Projekti-tilassa. Toinen vieraileva näyttely; Kasaritaidetta Leningradista oli mielenkiintoinen, mutta ei innostava - paria taulua lukuunottamatta.

Kerttu kyllä nautti, kun pääsi askartelemaan ja sillä aikaa Orvo juoksi käytäviä pitkin ja aiheutti pahennusta. Olin odottanut syvällisiä keskusteluja taiteesta Kertun kanssa, mutta oma aikani meni Orvoa jahdatessa ja vahtiessa, että päästään lähtemään museosta ilman tuhansien eurojen laskua. Tämä oli kiva, erilainen tapa viettää sunnuntaipäivää, mutta kokeillaan uudestaan vasta parin vuoden päästä. 

Parasta museossa - rappuset
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti